< Takaisin

Alkukesän terveiset Pedihealthin tarjousten käsittelijältä!

01.06.2023

Reilun vuoden verran olen nyt vastannut Pedihealthissä tarjousten laadinnasta pääsääntöisesti julkiselle puolelle, kuten esim. hyvinvointialueille, kunnille sekä kaupungeille. Näiden lisäksi tarjouksia pyytävät yksityiset toimijat sekä kuluttaja-asiakkaat verkkokaupan kautta.

Edellisessä työssäni, Pohteella, valmistelin tarjouspyyntöjä julkiselle puolelle, joten nyt on ollut mielenkiintoista istua ns. toisella puolella pöytää ja antaa tarjouksia. Haluan ymmärtää suurempia kokonaisuuksia, joten nyt voin sanoa, että tiedän tarjousprosessista aika paljon. Mahtavaa on ollut myös huomata, kuinka paljon pystyn nykyisessä työssäni hyödyntämään aikaisemmin oppimaani. Erityisesti hankintalain tuntemuksesta on ollut paljon hyötyä.

Sitten hieman tilastotietoa Hilmasta, joka on julkisten hankintojen palvelu. Vuonna 2022 Hilmassa julkaistiin yhteensä 12247 hankintailmoitusta, joista tavarahankintojen osuus oli n. 27%. Helmikuu oli suosituin kuukausi ja vähiten tarjouspyyntöjä julkaistiin heinäkuussa. EU-kynnysarvot ylittäviin tarvikehankintoihin saapui keskimäärin 4,9 tarjousta, EU-jälki-ilmoituksista laskettuna. Kyseinen luku vaikuttaa paljon paremmalta kuin vuosina 2010-2017, jolloin kolmannekseen julkisista kilpailutuksista ei saapunut yhtään tarjousta ja puoleen tuli enintään kaksi tarjousta. Toki täytynee huomioida, että vuonna 2022 saapuneiden tarjousten lukumäärämediaani oli myös kaksi. Tarjousten vähäinen määrä aiheuttaa todellisen kilpailutuksen puuttumisen, mikä johtaa helposti siihen, ettei tarjouskierroksella välttämättä saavuteta säästöjä.

Omiksi tavoitteikseni olenkin asettanut tarjousten läpimenoprosentin kasvattamisen. Ensimmäisen vuoteni läpimenoprosentti oli 63%, joten tuota tavoitetta pyrin tänä vuonna kasvattamaan. Toisena tavoitteenani on se, että yhtään tarjousta ei hylätä meistä johtuvista syistä.

Pikkuhiljaa aletaan lähestyä myös loma-aikoja, joten toiveena on, että se rauhoitettaisiin tarjouspyyntöjen julkaisemiselta. Loma-aikana julkaistujen tarjouspyyntöjen rauhoittamisella hankintayksiköt varmistavat laadukkaammat ja lukumäärällisesti paremmat tulokset.

Haluankin käyttää tässä tilaisuuden hyödyksi ja toivottaa kaikille lukijoille ja asiakkaillemme oikein rentoa ja aurinkoista kesää!

Lissu