< Takaisin

Naisten juttuja

02.05.2023

Naisten juttuja

Suomen gynekologiyhdistys, SGY, järjestää jäsenistölleen koulutuspäivät vuosittain, keväisin ja syksyisin. Olemme osallistuneet päiville näytteilleasettajina jo useamman kerran, samalla kun gynekologisten tuotteiden valikoimamme on kasvanut.

Gynekologit ovat innokasta näyttelyväkeä ja mielenkiintoisten luentojen lomassa he etsivät uusia tai parempia työvälineitä työnsä – naisen elämän – parantamiseksi. Työsarka onkin moniNAINEN, koko naisen elämänkaari. Tähän työhön ovat toki osallisina myös muut ammattikunnat, puhumattakaan siitä miten naisen terveydellä on vaikutusta myös koko perheen hyvinvointiin.

Tänäkin vuonna osallistujia kiinnostivat lantionpohjanlihasten kuntoutusvälineet ja -laitteet. Heikot lantionpohjanlihakset voivat aiheuttaa naiselle mm. virtsankarkailua ja laskeumaoireilua.

Virtsankarkailu on yleinen ja naisen elämänlaatua heikentävä oire. Virtsankarkailulla tarkoitetaan mitä tahansa tahatonta virtsankarkailua. Kansainvälinen luokittelu virtsankarkailulle on seuraavanlainen:

Ponnistusvirtsankarkailu on näkyvää fyysisen rasituksen, ponnistuksen, yskäisyn tai aivastuksen yhteydessä tapahtuvaa virtsan karkaamista.

Pakkovirtsankarkailu on näkyvää virtsan karkaamista, johon liittyy samanaikainen voimakas virtsaamistarve.

Sekatyyppinen virtsankarkailu on kahden edellisen karkailumuodon yhdistelmä, eli siinä esiintyy sekä ponnistus- että pakkovirtsankarkailua.

Ylivuotovirtsankarkailu on virtsan karkaamista, joka liittyy virtsarakon akuuttiin tai krooniseen tyhjenemishäiriöön eli virtsaretentioon.

Virtsankarkailua voidaan ehkäistä ja hoitaa mm. lantionpohjanlihasharjoittelulla. Biopalaute lantionpohjanlihasten harjoittamisessa saattaa lisätä kykyä tunnistaa lantionpohjanlihaksia ja harjoittelun tehoa.

Olemme ottaneet valikoimaamme uuden lantionpohjan kuntoutusvälineen, Perifit Caren. Perifit Care on langaton harjoituslaite, joka koostuu emätinanturista ja mobiilisovelluksesta. Välittömän, visuaalisen biopalautteen avulla käyttäjä voi seurata lantionpohjansa voimaa, nopeutta ja kestävyyttä suoraan mobiililaitteensa näytöltä. Lantionpohjan harjoitusten tekeminen on erilaisten pelien avulla hauskaa ja viihdyttävää. Perifit Care tunnistaa ja ohjaa oikeiden lihasryhmien supistamiseen innostavalla tavalla ja motivoi lantionpohjanlihasten harjoittamiseen.

Perifit Care on saatavana pinkkinä ja vihreänä. Löydät sen verkkokaupastamme: pedihealth.fi

Kysy lisää!

Hyvää kevättä!

-Maikku

Lähde: Virtsankarkailu (naiset), Käypä hoito -suositus, Duodecim