Pedihealth syntyi tarpeeseen

Puutteelliset työvälineet. Tähän havahtui lastenlääkäri Seppo Similä ja päätti tehdä asialle jotain. Vuonna 1986 syntyi Pedihealth, tarkoituksena kehittää tuotteita, joille oli hoitotyössä selkeä tarve. Ensimmäisinä tuotteina tuotiin markkinoille Coxa-lasta synnynnäisen lonkkavian hoitoon, Pedi-Scoliometer skolioosin seulontaan, yökastelulakanat sekä MoSuTe, motorisen suoriutumisen testi.

Yrityksen itse kehittämien tuotteiden lisäksi aloitettiin useiden tarpeellisiksi koettujen terveydenhuollon välineiden maahantuonti. Vuodesta 1996 lähtien Pedihealth on toimittanut tuotteita myös äitiyspakkaukseen. Yrityksen vientimarkkinat avautuivat vuonna 2000. Verkkokauppa on toiminut vuodesta 2003 lähtien.

Kasvua ja valikoimaa

Pedihealth on kasvanut vuosien varrella ja työllistää tätä nykyä seitsemän henkilöä. Uudet toimitilat otettiin käyttöön vuoden 2013 lopussa. Tuotevalikoima on laajentunut voimakkaasti ja käsittää nyt lähes 2 000 nimikettä. Lukuisat kotimaiset ja kansainväliset yhteistyötahot varmistavat, että välinevalikoima on ajantasainen ja kattava. Pedihealth panostaa laadukkaisiin tuotteisiin ja pyrkii löytämään asiakkaille parhaat mahdolliset välineet ja ratkaisut eri tilanteisiin.

Pedihealthin valikoimaa on alusta alkaen rakennettu aidosti asiakkaiden tarpeisiin vastaten. Säännöllinen yhteydenpito on antanut mahdollisuuden kuunnella tarkoin kunkin asiakkaan toiveita.

Pyrkimys helpottaa asiakkaiden työtä laadukkailla ja kustannustehokkailla ratkaisuilla on tuonut Pedihealthille kiitettävää palautetta. Erinomainen palvelu hyvän tuotevalikoiman lisäksi on ensiarvoisen tärkeää. Siihen panostetaan nyt ja jatkossa.

Pedihealth toimii asiakkaidensa kumppanina hankintasuunnittelusta toimituksiin ja huoltoon saakka. Laaja valikoima laadukkaita tuotteita ja osaava, helposti tavoitettava palvelu ovat Pedihealthin tunnusmerkkejä. Valikoimalla on väliä – Pedihealth on osaava kumppani myös teille.

Tuotteet

Raskaus, synnytys ja naistentaudit

Raskaus, synnytys ja naistentaudit

Valikoimassamme on tuotteita naisille, raskauteen ja synnytykseen. Tarjoamme kätilöille ja terveydenhoitajille työkaluja, naisille tuotteita synnytykseen valmistautumiseen ja synnytyksen jälkeiseen toipumiseen sekä naisen eri elämänvaiheiden haasteisiin.
Vastasyntyneen hoito

Vastasyntyneen hoito

Lapsen syntymä on ainutlaatuinen tapahtuma ja haluamme korkealaatuisilla tuotteilla olla tukemassa siinä onnistumista. Korkeatasoiset lämpösäteilijät ja inkubaattorit turvaavat lapsen ensihetket. Imetyksen tueksi tarjoamme sekä kerta- että monikäyttöisiä tuttipulloja ja tutteja. Haastaviin tilanteisiin valikoimassamme on erityissyöttölaitteita. Pienten keskosten yksilöllisen ravitsemuksen suunnittelun apuna on MIRIS-äidinmaidonanalysaattori.
Perusterveydenhoito

Perusterveydenhoito

Perusterveydenhuollon tuotevalikoimassamme on tuotteita mm. neuvolatyöhön, kouluterveydenhuoltoon, työterveyshuoltoon sekä terveyskeskusten ja vuodeosastojen tarpeisiin. Tarjoamme hoitotarvikkeita ja -välineitä sekä mittaus- ja analysointilaitteita.
Sairaanhoito

Sairaanhoito

Ensihoidon tuotevalikoimassamme on mm. TAMLA-lastojen tuoteperhe sekä tuentatuotteet. Potilaan vaativampaan hoitoon ja tarkkailuun tarjoamme erilaisia monitoreita ja laitteita. Lisäksi meillä on laaja valikoima aistien tutkimusvälineitä sisältäen laadukkaita kuulon-, korvan- ja silmäntutkimusvälineitä. Korkealaatuiset Amplivox-tympanometrit ja -audiometrit helpottavat ja nopeuttavat hoitajan työtä ja sairauden diagnosointia.
Yökastelun hoito

Yökastelun hoito

Meillä Pedihealthissa on pitkä kokemus yökastelunhoitovälineistä. Valikoimassamme on ollut hälyttimiä jo yrityksen perustamisesta lähtien. Yökastelu on yleinen vaiva ja yli 5-vuotiaan häiritsevää yökastelua voidaan hoitaa. Kasteluhälyttimen voi myös vuokrata kauttamme.
Eläinlääketiede

Eläinlääketiede

Meiltä löytyy tuotteita myös eläinklinikoille. Laajassa valikoimassa muun muassa ultraäänilaitteet, valvontamonitorit, autoklaavit ja kalusteet.

Me

 
 
 
 
 
 
 

Ota yhteyttä

etunimi.sukunimi@pedihealth.fi

info@pedihealth.fi